Menneen viikonlopun tapahtumien pyykkäystä on tehty urakalla. Lähinnä omassa pääkopassa. Asioiden ääneen sanominen toki on tuntunut hyvältä. Niin värin parhaan kuin tuomarin parhaan voittaminen ei ole mikään läpihuutojuttu. Onhan se nähty viime vuoden aikana moneen kertaan. Pienestä on asiat olleet kiinni. Toisaalta huvittuneisuutta on aiheuttanut oma skeptisyyteni viikonloppuna menestyksen suhteen. Jälleen olen joutunut toteamaan sanonnan "kun sitä vähiten odottaa" todeksi. Toisinaan joku asia on lähempänä kuin luulenkaan. Tai ainakin joskus olen niin luullut.
Näyttelymenestys taisi olla Thorille raskas pala. Eilen tullessani iltavuorosta kotiin löysin lattialta pari oksennusläjää. Illemmalla säikähdin kovaan huutoon ja itkuun. Se oli Thor. Poika oksensi taas. Sama toistui klo 03 aikaan yöllä. Yö meni huonosti nukkuen ja aamulla hirvitti lähtä töihin. Päivällä sama toistui uudestaan. Yleisvointi on hieman laskenut ja Thor mielellään paastoasi, mutta olen ollut asiasta eri mieltä. Hoitotoimenpiteitä tehdään nyt yötä päivää, töissä ja kotona. Lähellä olemisen tarve on ollut pojalla suuri. Thor ei ole kolmea metriä kauempana läheltäni ja hyvänä hetkenä onkin kömpinyt syliin puskemaan, pusuttelemaan ja kehräämään. Huonoina hetkinä on piilouduttu mihin milloinkin turvaan. Huomenna menemme Thorin kanssa lääkäriin ja toivottavasti olemme edes vähän viisaampia. Riippuu millainen lääkäri tällä kertaa on vastaanotolla..
Aurinko on pilkahtanut parina päivänä synkän pilviverhon takaa. Josko se kevät sieltä tulisi. Valitettavasti yksi kevään merkki on se, että kotipaikkakunnaltani kuului huonoja uutisia. Jälleen oli yksi nuori päättänyt luovuttaa ja tehnyt oman ratkaisunsa. Kotipaikkakuntani nuorien pahoinvoinnista kertoo aika paljon se, että kyseinen kunta on ollut nuorten itsemurhatilastojen kärjessä jo parin vuoden ajan. Miten käy tänä vuonna... En ehkä haluakaan tietää. Meillä kullakin on oma taakkansa kannettavana. Toisilla enemmän, toisilla vähän vähemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti