Uusi vuosi otettiin vastaan meluisissa tunnelmissa. Illalla kotiuduttuani töistä asunnon desibelit nousivat kattoon. Erilaisia häiriöääniä pääsi ilmoille tietokoneesta ja televisiosta. Kaksikko heräsi alkuiltauniltaan ja olivat kovin ihmeissään mistä kuului pauketta ja näkyi valojen välähdyksiä. Korvat heiluivat ja päät kääntyilivät. Molemmat tuijottivat hetken aikaa ikkunasta ulos. Epävarmuutta herätti se, miksi minä en reagoinut sekopäisesti moiseen metakkaan. Muutaman tunnin ajan molemmat olivat lähtövalmiudessa lähimpään piilopaikkaan. Puolen yön lähestyessä ulkoa kuuluvien pommien ääni vain lisääntyi, mutta oikeastaan samaan aikaan molemmat alkoivat rauhoittua. Freyja vielä tovin mietti pitäisikö mennä suihkuverhon taakse piiloon vai jäädä sohvan viereen makaamaan. Uni yllätti koko poppoon pian puolen yön jälkeen vaikka pauke jatkuikin ulkosalla.
Yön myöhäisinä tunteina tuli mietittyä vielä mennyttä vuotta. Kovin tapahtumarikas se ainakin oli. Saapumisia, lähtemisiä, ohikulkemisia ja jäämisiä. Kiitollisuuden aihetta lienee siinäkin, että ympärille on jäänyt hienoja ihmisiä. Ja kaksi ihanaa kissuutta.
Lähes vuosi sitten muistan sanoneeni Freyjaa hakiessani, että ehkä voidaan muutamassa näyttelyssä käydä katsomassa millaista niissä on. Ja kuinkas sitten kävikään... Eikä kyllä ollut suunnitelmissa vuoden sisällä ottaa kahta kissaa. Kaikkea sitä tuleekin rakkaudesta sokaistuneena tehtyä. Rehupiiklesin erästä kappaletta lainatakseni. "Rakkaus.. Se tuloo yllättäen. Vähä niinku ratsiahan ajaas.." Mutta, takaisin asiaan. Freyjan tuloa ennen olin muutaman vuoden aikana käynyt turistina kourallisessa kissanäyttelyitä, Seinäjoella, Jyväskylässä, Espoossa ja kahdesti Tampereella. Silloin ei näyttelyhommista oikein ymmärtänyt tuon taivaallista. Paljon on tullut kahdeksan kuukauden aikana opittua, nähtyä, koettua. Suuri kiitos siitä kuuluu Karitalle. Kiitos pitkämielisyydestä ja jaksamisesta vastata tyhmiinkin kysymyksiin. Näyttelyihin yksin lähteminen on välillä tuntunut kovin oudolta ja pelottavalta, mutta hyvin on nekin reissut menneet. Oikeastaan aina on ollut joku tuttu näyttelyssä, paitsi Porissa, jolta on voinut kysyä neuvoa. Kiitos kuuluu myös kaikille näyttelyissä mukana kärsineille.
Toisinaan on tullut mietittyä, kun maailman menoa on näyttelyrintamalla seurannut, milloin kissa saa olla enää kissa. Milloin hänestä tulee väline johonkin. Kuten on tullut monesti todettua ettei kissa itse ymmärrä tuliko näyttelyssä menestystä vai ei. Tai kun kissalla ei yksinkertaisesti ole hermoja esim. näyttelytilanteeseen. Useampi räjähtävä kissa kun on tullut nähtyä. Onneksi nuo omat tassuttelijat omaavat hyvät hermot ja heidän ehdoillaan loppujen lopuksi tässä mennään. Freyjan kanssa olen toisinaan ihan vakavissani miettinyt, että josko näyttelyhommat jätettäisiin tähän. Viime näyttely kuitenkin osoitti, että jatkossa voimme lähteä reissuun.
Uusi vuosi ja vanhat kujeet. No, ei sentään. Katsotaan mitä vuosi tuo tullessaan. Työrintamalla tuli heti vuoden alusta muutoksia. Uusi virka harrastuspuolella tuo oman mausteensa ja ehkä tämä revohka muutamassa näyttelyssäkin käy. Sellaisissakin paikoissa johon ei olla vielä uskaltauduttu... Ja tietysti pesäpallokautta odotellessa... Kotona karvakaksikko on mitä parhainta seuraa enkä luopuisi heistä missään nimessä. Tittelin-Tuurellakaan ei niin hyvää sopimusta ole, että lähtisin vaihtamaan. Monenlaisten asioiden kanssa on painittu ja niistä selvitty.
Kiitos Karita ja Akseli näistä kahdesta, Freyjasta ja Thorista! Sanat eivät riitä kertomaan, mutta taidatte itsekin tietää miten upeita kissoja nuo kaksi ovat!
Tässä vielä Freyjan mallinnäyte miten luonnetta kasvatetaan ja tehdään asiat selviksi. Välillä ihan leikillään, mutta toisinaan ihan tosissaankin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti