Iltasatu

Olipa kerran punatukkainen neito, joka asui (Tieteen)tornin huipulla Herwoodin metsässä. Hiukset hänellä ei ihan yltäneet maahan, vaikka viimeiset 10 vuotta olikin kasvattanut niitä. Mitään erikoisempia taikavoimia niistä ei irronnut, vaikka harjasikin erikoisen näköisellä harjalla. Paria vuotta myöhemmin hän muutti toisen kerroksen kansalaiseksi. Yönsä neito nukkui toisinaan huonosti ja oli aamuisin todella väsynyt. Patjojen alla ollut häiriötekijä ei ollut herne vaan kissa. Sängyn alla majaili otus, josta pääsi hyvin erikoisia ja hurjia ääniä. Otuksen leuasta roikkui toisinaan ruskeaa karvaa. Punatukkaisen sängyn alla oleva yksilö oli vielä kovin pieni. Kylillä liikkui kuitenkin huhu, että aikuisiakin yksilöitä oli tavattu eri puolella maata.

Viikoittain ja toisinaan päivittäin neito siivosi asuntoaan ihan Tuhkimona ja suoritti muita palveluskunnalle kuuluvia tehtäviä. Kenkiään hän ei ehtinyt hukata ihmisten ilmoilla. Toisinaan kun hänellä oli tapana kävellä sukkasillaan, kengät kädessä, kotiin. Enemmän toisen kengän katoaminen neitoa olisi harmittanut kuin kylmät varpaat. Kadonnutta kenkää tuskin kukaan palauttaisi, eihän niissä lukenut punatukkaisen osoitetietoja. Eräänä syksyisenä iltana neidon laukkuun hyppäsi kruunupäinen sammakko. Sammakko matkasi neidon mukana tämän kotiin. Kruunupäinen kurnuttaja oli kuitenkin kylmää kuin valurauta, joten aikamoinen moiskaus tarvittaisiin, että se heräisi henkiin.

Värttinää ei neidon tarvinnut pelätä, korkeintaan neulanpistoja. Toisinaan hän kyllä toivoi, että pisto olisi niin tehokas, että voisi nukkua ainakin sata vuotta. Jos näin pääsisi käymään, toivottavasti joku herättäisi punatukkaisen ennen matkaa. Mukaan lähtisivät myös Kleopatra ja Pikku Prinssi.